Kiitos Uusi-Seelanti!

Duunin löytäminen Mt. Maunganuista osoittautui hieman haasteellisemmaksi kuin aikaisesemmissa kaupungeissa oltiin totuttu. Tähän asiaan saattoi toki myös vaikuttaa pienimuotoinen motivaation puute reissun lähestyessä kohti loppuaan. Viikon verran oltiin etsivinämme töitä kunnes heitettiin suosiolla työhanskat naulaan ja ryhdyttiin oloneuvoksen hommiin.

Sitten rankan laiskottelun jälkeen oli aika iskeä vielä viimeisen kerran tien päälle. Paukittiin ensiksi Rotoruaan, jossa fiilisteltiin kanikselta haisevia kuumialähteitä. Sitten olikin vuorossa mun Taupo visiitti numero neljä. Suunnitelmissa oli tehdä vaikka mitä aktiviteettiä, mutta rankat syyssateet ja sumuinen sää sotki suunnitelmat täysin. Meidän oli mm. tarkoitus jatkaa matkaa Tongariroon ja huiputtaa pohjois-saaren korkein vuori Mt. Ruapehu.
Ei siinä muuta kuin B-suunnitelmaa vaan kehiin ja suunnaksi itä rannikko ja East cape. East cape on Uuden-Seelannin itäisin kohta ja se on paikka jossa aurinko nousee ensimmäisenä maailmassa. Matkalla pysähdyttiin luonnonpuistossa ja tehtiin yövaellus vesiputoukselle. Kun saavuttiin perille niin meitä odotti ehkä taianomaisin näky ikinä: vesiputous pauhaa, sadat kiiltomadot levittäytyneenä vuoren rinteelle, viidakko ääntelee ympärillä ja yläpuolella avautuu erittäin päräyttävä tähtitaivas ja hohtava linnunrata. Ihan tuli satukirjat tai Disneyn leffat mieleen.

Sitten seuraavana päivänä meitä odotti uusi vastoinkäyminen nimittäin poikien pakun eturengas alkoi väpättämään kuumoittavalla tavalla. Jäätiin sen seurauksena sitten jumiin Whakatanen kaupunkiin ja meidän mahtipontiset suunnitelmat East capesta ja itärannikon seuraamisesta aina Wellingtoniin asti sai valitettavasti jäädä välistä. No se ei menoa haittaa, koska melkein kaikki highlightit tässä on ehtinytkin jo nähdä ja voi hyvillä mielin jättää tästä Uuden-Seelannin taakseen. Nyt Aucklandiasa hengaillessa onkin tässä vähän odotteleva fiilis ja ajatukset on jo käännetty Austraaliaa ja Kiinaa kohti johon mun reissu saa vielä hetkeksi jatkua.

Kiitos Uusi-Seelanti!

 

Lainelautailua Raglanissa

Tongan lämpimät sannat jäivät haikein mielin taakse, mutta seikkailun oli jatkuttava. Aucklandissa juonittiin sotasuunnitelmaksi lähteä Raglaniin eli Uuden-Seelannin surffauksen Mekkaan tarkistamaan meiningit. Bussit oli pääsiäisen takia täyteen buukattu, mutta ei siinä sen kummempia vaan käytiin jututtamassa kuskia ja katos kummaa kaveri päästi meidät ilmaiseksi parille peruutuneelle paikalle. Raglanissa lyötiin viisaat päät yhteen mun vanhojen saksalaisten liittoolaisten kanssa. Sen jälkeen edessä olikin sitä itseään eli lainelautailemista. Surffauksen voisin kiteyttää urheilulajiksi, joka on täysin säiden armoilla, erittäin fyysistä ja turhauttavaa jos onnistumisia ei tule. Toisaalta silloin kun hommat alkaa sujua ja aaltojen filosofiasta saa hieman kiinni niin ei montaa yhtä palkitsevaa ja siistiä lajia löydy maailmasta!
Jussin viiden viikon rutistus alkoi sitten olla paketissa ja muutaman viimeisen illanistujaisen seurauksena ei paikalliselle leirintäalueelle enää paljoa asiaa ollutkaan. Tutustuttiin kahteen mukavaan norjalaisiin mimmiin, jotka tarjos Jussille kyydin Aucklandiin, josta epeli sitten jatkoi 35-tunnin lennon turvin Suomeen takaisin sorvin ääreen.

Sorvin ääreen oli munkin aika siirtyä ja seitsemän viikon loman jälkeen mun reissukukkaro oli hälyttävässä tilassa. Saksalaisten luotto pakettiauto Holger oli tuttuun tapaan täyteen pakattu ja se kiidätti meidät Mt. Manganauihin, jossa pidetään tällä hetkellä linnotusta pystyssä. Sunnitelmana oli ruveta poimimaan kiivejä joiden poimintakausi pärähti juuri täällä käyntiin. Päivä käytiin näyttämässä läskejä kiivitiloilla ja hirveestä sykkeestä huolimatta tilipussiin kertyi n. 7 euron tuntipalkka eli aikamoisesta minimipalkan kierrosta ja hyväksiköytöstä täällä on siis kysymys. Surullisen moni täysin persaukinen backpackeri ja ulkomaalainen joutuu näillä liksoilla kuitenkin kitkuilla, koska mitään muutakaan ei ole tarjolla. Meille ei moinen ukotus kuitenkaan mennyt läpi joten jotain muuta on kehiteltävä. Katotaan jos töitä löytyisi vaikka satamista tai lähitienoon raksoilta?

Kingdom Of Tonga

Wellingtonin jälkeen olikin jo aika suunnata keula kohti Aucklandia, johon käytiin palauttamassa meidän vuokra-auto. Kaikinpuolin hyvät fiilikset jäi roadtripistä vaikka välillä tulikin sorruttua junnumaiseen sykkimiseen ja auton trippimittariin kertyi kolmetuhatta kilometriä kahden viikon ajon jälkeen.
No ei hätiä mitiä sillä chilliä meninkiä oli tiedossa sillä otettiin lento pieneen Tongan kuningaskuntaan Tyynellevaltamerelle. Paikallinen väestö on maailman lihavin kansa ja siellä arvostetaan syömistä ja levyttämistä ilman turhaa höntyilemistä. Ei ollut siis huhupuheita, että aika käytännössä pysähtyy Tongalle saapuessa. Ensimmäiset pari päivää vietettiin Tongatapun Nuku'alofassa ja päästiin ottamaan osaa Kava-seremoniaan, jossa juodaan kavaa eli olutta miedompaa kuraveden näköistä nestettä ringissä miesten kesken. Reilun kolmen litran kaatamisen jälkeen tuli siitä unelias ja vähän huimaava olo. Kokemuksena kiva sillä äijien kesken on aina jees heittää läpyskää.

Maanantaina hypättiin lauttaan, joka kuljetti meidät yön yli kohti Ha'apain saariryhmää. Lautta ja kannella nukkuminen oli jo itsessään mielenkiintoisia kokemuksia. Pangailla Ha'apain pääsaarella lähdettiin etsimään keinoa päästä pienelle saarelle nimeltä Uoleva. Löydettiin heppu kalastamasta, jonka perheellä on guesthouse kyseisellä saarella ja saatiin kyyti hoidettua. Saari oli kuin paratiisiin olisi saapunut sillä valkoinen hiekka, palmut, riippumatot ja turkoosi vesi asumattomalla saarella oli juuri se mitä me oltiin haettukin. Viikon verran tuli otettua ultimaattisen rennosti lueskellen, snorklaillen ja nukkuen. Paikan Isäntä Soni osottautui hyväksi tarinankertojaksi ja yli 20 vuoden aikana oli saarella ehtinyt sattua ja tapahtua kaikenlaista. Viimeisenä iltana meille valmistettiin illallinen perinteisessä Umussa eli rosvopaistin tapaan maahan kaivetussa kuopassa, jossa kalat, lihat ja kookokset käärittiin Talolehtien sisään ja annettiin muhia monta tuntia.

Viikon jälkeen meidän oli tarkoitus lentää Pangaista takaisin Tongatapuun, mutta lentokentälle viimetinkaan liftaamisen jälkeen meidän nimiä ei löytynytkään jostain syystä koneen nimilistasta. Ei auttanut kuin odotella seuraavaan päivään ja tulla kentälle uuden yrityksen toivossa. Taas kävi sama homma ja vaikka oltiin maksettu lipuista niin pieni 15-paikkanen kone oli taas liian täyteen buukattu. Kävi hirveä tuuri sillä pari kilttiä paikallista tyttöä luovutti meille niiden istumapaikat ja niiden avulla ehdittiin kuin ehdittiinkin meidän jatkolennolle takaisin Uuteen-Seelantiin. Onneksi vielä löytyy näin hienoja ja ystävällisiä ihmisiä maailmasta :-)

Pohjoissaari med Jussi

Pohoissaaren kierros pärähti käyntiin pääkaupungista Wellingtonista. Parin päivän kaupungissa palloilusta jäi mieleen Te Papa museo, jossa oli mm. sinivalaan luut koottuna ja näyttely videopelien historiasta, jossa pääsi pelaamaan nostalgisissa fiiliksissä koneita ja konsoleita joka vuosikymmeneltä aina pac manista ja kasibittisen mariosta lähtien.

Pari kaveria oli vinkannut autofirmasta, joka antaa sulle auton ajettavaksi ilmaiseksi jos ajat sen Wellingtonista Aucklandiin 48 tunnissa. Päätin ottaa diilin kopille ja mulle lyötiin uudenkarhean Toyotan avaimet käteen. Matkalla Aucklandiin kävin moikkaamassa vanhoja frendejä Raglanin surffikylässä länsirannalla. Sitten ennen auton luovutusta koitti suuri hetki nimittäin kävin hakemassa Jussin Aucklandin lentokentältä. Jussi skippasi duunit Suomessa ja tuli tonteille moikkaamaan viiden viikon ajaksi. Jälleennäkemisen riemu oli käsin kosketeltavissa.
Aucklandissa kuositettiin Jussin jetlagia x factorin yleisössä, kasinolla ja paikallisessa rugby pelissä. Sitten sai alkunsa parin viikon roadtrip kun haettiin paku vuokraamosta. Reitti kulki Northlandin kautta Coromandel Penisulaan, jossa ihmeteltiin Cathedral covea ja surffattiin Wangamatan himmeissä aalloissa. Matka jatkui nopean Rotorua koukun jälkeen Lake Taupolle, joka jäi pysyvästi mieleen. Nimittäin hypättiin laskuvarjohypyt 3.5 kilsasta ja tiputtiin vapaapudotuksella 2000m 45 sekunnin ajan. Aika wow experience ja elämäni himmein hyppy. Myös ilta kuumilla lähteillä ja bisset kuumassa vesiputouksessa jäi muistoihin.

Sitten vähän etelämpänä oli edessä päivän vaellus Tongariron luonnonpuistossa. Reitin varella on kolme tulivuorta, joista yksi purkautui kuukausi takaperin ja reitin kaikille osuuksille ei päässyt myös parkkipaikkojen määrä oli laskettu 60 autoon. Me tsempattiin mestoille jo ennen kuutta aamulla ja saatiin viimeisten joukossa parkkipaikka hoidettua. Sitten alkoi kiipeäminen ensin 1500 metriin, jossa päätettiin lähteä sivureitille valloittamaan Ngauruhoen 2300 metrin tulivuorta. Homma osoittautuikin vähän haasteellisemmaksi kuin aluksi kelattiin sillä rinne oli erittäin jyrkkä, tuuli ihan hullusti ja muiden kävelijöiden jaloista lähti liikkee kuumottavia kivivyöryjä. Niin siinä sitten kävi, että yksi iso murikka pääsi yllättämään takavasemmalta ja se jyräsi meikäläisen ranteen päältä. Olisi voinut tulla rumaakin jälkeä, mutta nyt selvittiin rikkinäisellä takilla ja verisellä ranteella. Jatkettiin takaiskusta huolimatta hammasta purren melkein huipulle saakka.

Kuumoittavat tulivuoret jäi taakse ja lentävät suomalaiset jatkoivat matkaansa Wellingtoniin, jossa tulikin vietettyä vähän pidempi tovi. Autossa nukkuminen, retkimuonitus ja järvissä peseytyminen on nastaa hommaa, mutta välillä pitää toki ladata akkuja ihmisten ilmoillakin. Wellingtonin yö elämää ja urbaania meininkiä pystyy iloisin mielin suositella vauvasta vaariin. 

 

Abel Tasman ja Nelson Lakes

Blenheim on nyt kuultu ja nähty ja duunit viinitiloilla on iloisesti takanapäin. Puolitoista kuukautta tuli viruttua teltassa, vege muonituksella ja muutenkin minimi budjetilla liihottaen ja nyt ois sitten tarkoitus viettää vähän sitä kuuluisaa laatuaikaa.
Lyöttäydyin hostellilla muutaman saksalaisen mimmin seurueeseen ja lähdettiin niiden autolla kiertelemään Abel Tasmanin kansallispuistoa. Paikka on kuuluisa sen rannoista ja kajakoinnista. Niinpä mekin päädyttiin sortumaan aktiviteettipakettiin joka sisälsi pari päivää kajakoimista, leirinnän ja vesitaksilla hylkeiden spottaamista. Sen jälkeen jatkettiin autolla matkaa aina etelä-saaren pohjoiskärkeen saakka Farewell Spit nimiselle alueelle ja heitettiin levyiksi pariksi päiväksi. Täytyy sanoa, että ei jättänyt maisemat kylmiksi ja valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä riitti joka päivälle.

Sitten matka jatkui toiseen kansallispuistoon eli tarkkaan ottaen Nelson Lakesille. Tytöt tiputti mut sinne ja päädyin patikoimaan yksinäni kolmen päivän vaelluksen käytännössä ilman ristinsielua matkan varrella. Toinen yö tuli nukuttua n.1700 metrissä ja vaikka päivällä oli ihan hellelukemat niin yöksi lämpötila tippui aina pakkasen puolelle saakka ja teltan katto oli jäässä. Tähän olin toki varustautunut nohevasti mammareilla, fliissillä ja pipolla ja hommat hoituivat kunnialla vaikka pilven sisällä nukuinkin.

Vaelluksen jälkeen kokeilin onneani liftaamisen muodossa ja peukkukyyti natsasi Nelsoniin, jossa vietin yhden yön ja kas kummaa sattumankaupalla satuin Iidan kanssa samaan hostelliin eli pieni on maailma! Aamulla jatkoin taas liftaamista ja rekkakuskin sekä 70v mummelin avustuksella saavuin Pictoniin, josta otin lautan pohjoissaarelle ja paljon hehkutettuun pääkaupunkiin Wellingtoniin. Viisi ja puoli kuukautta tuli vietettyä eteläsaarella ja suurinpiirtein kaikkialla tuli käytyä saa nähdä mitä seikkailuja se pohjoinen tuo tullessaan.. Kotipoika kuittaa.

Blenheim ja viinitila duunit

Hommat etenee Blenheimissä suunnitelmien mukaisesti ja mutkittomasti. Päivät kuluu viinitiloilla ja illat hostellilla, jossa on erittäin lepponen meininki ja muutenkin viihtyisää kun ehtii tutustua kunnolla muihin.  Jokainen talon asukki on täällä duunia etsimässä ja koittaa säästää rahaa taas jatkaakseen matkaansa. 
Arki siis pyörii ja töitä on riittänyt ihan hyvin. Parin viikon vaijerien nostelun jälkeen hommat muuttuivat huonojen viinirypäleiden lajitteluun ja puskien leikkaamiseen. Hanttihommaa vaikka onkin ja minimipalkalla painetaan niin yllättävän hyvin vielä toistaiseksi jaksaa sykkiä.

Rahaa täällä ollaan tosiaan keräämässä ja meikäläinen on vienyt sniiduilun ihan uudelle levelille sillä nukun teltassa (johon tosin roudasin vietäripatjan) elän vege ruokavaliolla ja myös viihteelle menemistä on pitänyt vältellä.
Pilkettä tylsään työntekoon tuo vapaapäivinä tehdyt reissut lähitienoolle ja Marlborough soundin suunnalle. On kyllä letkeetä vaan kierrellä paikkoja ilman sen kummempaa päämäärää. Aamulla on kiva herätä rannalle pystytetystä teltasta ja voi heti käydä dippaamassa meressä. Road tripit kunniaan!

Vielä olisi tarkoitus paiskia hommia pari kolme viikkoa, jonka jälkeen pitäisi olla tarpeeksi taateleita kasassa pohjoissaaren valloittamista varten. Motivaatiota työntekoon tuo toki teito siitä, että takataskussa kuumottaa jo lentoliput Tongalle tyynelle valtamerelle marraskuuksi :-)

Uusivuosi

Vietettiin farmilla viikon verran, jonka jälkeen nostettiin kytkintä ja suunnattiin itä rannikolle. Reitti kulki Dunedinin kautta Otago Penisulaan, josta jatkettiin taas seuraavana päivänä pohjoiseen rantaa seuraten Banks Penisulaan, jossa tehtiin päivä trekki hienoissa maisemissa.
Roadtrip sai päätösen Christchurchiin, jonne päätettiin mennä myymän auto kun se vielä kulki. Majotuttiin mun vanhojen kamujen kämpille ja lähettiin kiinnittelemään myynti-ilmotuksia hostellien seinille. Eikä ehtinyt kauaan nokka tuhista kun jo samana päivänä tuli yhteydenotto ja vietiin Israelilaiset kaverukset koeajolle. Seuraavana päivänä auto näytätettiin mekaanikolla, joka sanoi, että auto on suht hyvässä kunnossa vain takarengas piti vaihdatuttaa. Auto meni lopulta kaupaksi 2930$ eli 480$ enemmän mitä siitä alunperin maksettiin. Oltiin ihan fiiliksissä hyvästä diilistä kun kahden päivän jälkeen Israelilaiset soitti, että auto on  levähtänyt keskelle moottoritietä. Moottori oli pamahtanut jostain syystä ja auto oli korjaus kelvoton. Palautettiin pojille 300$, jotka oli kiitollisia siitä pienestä avusta ja kaikki oli lopulta tyytyväisiä. Ei kai voi muuta kelailla kuin, että onneksi ei ajettu kahta päivää pidempään itse tolla autolla.

Iida jäi sitten Christchurchiin asuskelemaan ja odottelemaan sen porukoita saapuvaksi, jotka on tulossa moikkaamaan sitä piakkoin. Meikäläinen taas otti bussin alle pohjoista kohti, jossa olisi tiedossa konemusiikki festarit jossain Nelsonin alapuolella keskellä ei mitään. Sain hoidettua peruutuspaikat bussista ja loput matkasta suhasin paikallisbussilla ja löysin kuin löysinkin perille. Queenstown kämppisten kanssa sitten vietettiin hauska uusivuosi ja mun synttärit Suomen festareita muistuttavissa merkeissä. Parhaat bileet löytyi arvatenkin hitusen mutaiselle parkkipaikalle kasatulta leirintäalueelta.

Festarit jäi taakse ja me lähettiin poikien pakulla töiden etsintään. Parin päivän metsästyksen jälkeen töitä löytyi nevari kaupungista Blenheimista, jossa pidetään tällä hetkellä majaa vanhaan baariin rakennetussa hostelissa. Erittäin asiallinen paikka ja ekana iltana meitä odotti grillijuhlat. Tarjolla oli vartaassa kokonaisena käristetty possu ja paikkalliset hanaoluet. 
Ollaan tehty töitä paikallisilla viinitiloilla ja viikon verran ollaan nyt nosteltu viinipuita suojaavia vaijereita kohdilleen. Aikamoista toistoa siis, mutta kun mittarissa on lämpöä 30c, yläpelti on paljaana ja musat korvissa niin eiköhän tätä tovin kestä :-P Tarkoitus olisi reilu kuukauden tehdä töitä ja säästää mahdollisimman paljon rahaa seuraavia reissuja varten!