Sitten rankan laiskottelun jälkeen oli aika iskeä vielä viimeisen kerran tien päälle. Paukittiin ensiksi Rotoruaan, jossa fiilisteltiin kanikselta haisevia kuumialähteitä. Sitten olikin vuorossa mun Taupo visiitti numero neljä. Suunnitelmissa oli tehdä vaikka mitä aktiviteettiä, mutta rankat syyssateet ja sumuinen sää sotki suunnitelmat täysin. Meidän oli mm. tarkoitus jatkaa matkaa Tongariroon ja huiputtaa pohjois-saaren korkein vuori Mt. Ruapehu.
Ei siinä muuta kuin B-suunnitelmaa vaan kehiin ja suunnaksi itä rannikko ja East cape. East cape on Uuden-Seelannin itäisin kohta ja se on paikka jossa aurinko nousee ensimmäisenä maailmassa. Matkalla pysähdyttiin luonnonpuistossa ja tehtiin yövaellus vesiputoukselle. Kun saavuttiin perille niin meitä odotti ehkä taianomaisin näky ikinä: vesiputous pauhaa, sadat kiiltomadot levittäytyneenä vuoren rinteelle, viidakko ääntelee ympärillä ja yläpuolella avautuu erittäin päräyttävä tähtitaivas ja hohtava linnunrata. Ihan tuli satukirjat tai Disneyn leffat mieleen.
Sitten seuraavana päivänä meitä odotti uusi vastoinkäyminen nimittäin poikien pakun eturengas alkoi väpättämään kuumoittavalla tavalla. Jäätiin sen seurauksena sitten jumiin Whakatanen kaupunkiin ja meidän mahtipontiset suunnitelmat East capesta ja itärannikon seuraamisesta aina Wellingtoniin asti sai valitettavasti jäädä välistä. No se ei menoa haittaa, koska melkein kaikki highlightit tässä on ehtinytkin jo nähdä ja voi hyvillä mielin jättää tästä Uuden-Seelannin taakseen. Nyt Aucklandiasa hengaillessa onkin tässä vähän odotteleva fiilis ja ajatukset on jo käännetty Austraaliaa ja Kiinaa kohti johon mun reissu saa vielä hetkeksi jatkua.
Kiitos Uusi-Seelanti!
