Pohoissaaren kierros pärähti käyntiin pääkaupungista Wellingtonista.
Parin päivän kaupungissa palloilusta jäi mieleen Te Papa museo, jossa
oli mm. sinivalaan luut koottuna ja näyttely videopelien historiasta,
jossa pääsi pelaamaan nostalgisissa fiiliksissä koneita ja konsoleita
joka vuosikymmeneltä aina pac manista ja kasibittisen mariosta lähtien.
Pari kaveria oli vinkannut autofirmasta, joka antaa sulle auton ajettavaksi ilmaiseksi jos ajat sen Wellingtonista Aucklandiin 48 tunnissa. Päätin ottaa diilin kopille ja mulle lyötiin uudenkarhean Toyotan avaimet käteen. Matkalla Aucklandiin kävin moikkaamassa vanhoja frendejä Raglanin surffikylässä länsirannalla. Sitten ennen auton luovutusta koitti suuri hetki nimittäin kävin hakemassa Jussin Aucklandin lentokentältä. Jussi skippasi duunit Suomessa ja tuli tonteille moikkaamaan viiden viikon ajaksi. Jälleennäkemisen riemu oli käsin kosketeltavissa.
Aucklandissa kuositettiin Jussin jetlagia x factorin yleisössä, kasinolla ja paikallisessa rugby pelissä. Sitten sai alkunsa parin viikon roadtrip kun haettiin paku vuokraamosta. Reitti kulki Northlandin kautta Coromandel Penisulaan, jossa ihmeteltiin Cathedral covea ja surffattiin Wangamatan himmeissä aalloissa. Matka jatkui nopean Rotorua koukun jälkeen Lake Taupolle, joka jäi pysyvästi mieleen. Nimittäin hypättiin laskuvarjohypyt 3.5 kilsasta ja tiputtiin vapaapudotuksella 2000m 45 sekunnin ajan. Aika wow experience ja elämäni himmein hyppy. Myös ilta kuumilla lähteillä ja bisset kuumassa vesiputouksessa jäi muistoihin.
Sitten vähän etelämpänä oli edessä päivän vaellus Tongariron luonnonpuistossa. Reitin varella on kolme tulivuorta, joista yksi purkautui kuukausi takaperin ja reitin kaikille osuuksille ei päässyt myös parkkipaikkojen määrä oli laskettu 60 autoon. Me tsempattiin mestoille jo ennen kuutta aamulla ja saatiin viimeisten joukossa parkkipaikka hoidettua. Sitten alkoi kiipeäminen ensin 1500 metriin, jossa päätettiin lähteä sivureitille valloittamaan Ngauruhoen 2300 metrin tulivuorta. Homma osoittautuikin vähän haasteellisemmaksi kuin aluksi kelattiin sillä rinne oli erittäin jyrkkä, tuuli ihan hullusti ja muiden kävelijöiden jaloista lähti liikkee kuumottavia kivivyöryjä. Niin siinä sitten kävi, että yksi iso murikka pääsi yllättämään takavasemmalta ja se jyräsi meikäläisen ranteen päältä. Olisi voinut tulla rumaakin jälkeä, mutta nyt selvittiin rikkinäisellä takilla ja verisellä ranteella. Jatkettiin takaiskusta huolimatta hammasta purren melkein huipulle saakka.
Kuumoittavat tulivuoret jäi taakse ja lentävät suomalaiset jatkoivat matkaansa Wellingtoniin, jossa tulikin vietettyä vähän pidempi tovi. Autossa nukkuminen, retkimuonitus ja järvissä peseytyminen on nastaa hommaa, mutta välillä pitää toki ladata akkuja ihmisten ilmoillakin. Wellingtonin yö elämää ja urbaania meininkiä pystyy iloisin mielin suositella vauvasta vaariin.
Pari kaveria oli vinkannut autofirmasta, joka antaa sulle auton ajettavaksi ilmaiseksi jos ajat sen Wellingtonista Aucklandiin 48 tunnissa. Päätin ottaa diilin kopille ja mulle lyötiin uudenkarhean Toyotan avaimet käteen. Matkalla Aucklandiin kävin moikkaamassa vanhoja frendejä Raglanin surffikylässä länsirannalla. Sitten ennen auton luovutusta koitti suuri hetki nimittäin kävin hakemassa Jussin Aucklandin lentokentältä. Jussi skippasi duunit Suomessa ja tuli tonteille moikkaamaan viiden viikon ajaksi. Jälleennäkemisen riemu oli käsin kosketeltavissa.
Aucklandissa kuositettiin Jussin jetlagia x factorin yleisössä, kasinolla ja paikallisessa rugby pelissä. Sitten sai alkunsa parin viikon roadtrip kun haettiin paku vuokraamosta. Reitti kulki Northlandin kautta Coromandel Penisulaan, jossa ihmeteltiin Cathedral covea ja surffattiin Wangamatan himmeissä aalloissa. Matka jatkui nopean Rotorua koukun jälkeen Lake Taupolle, joka jäi pysyvästi mieleen. Nimittäin hypättiin laskuvarjohypyt 3.5 kilsasta ja tiputtiin vapaapudotuksella 2000m 45 sekunnin ajan. Aika wow experience ja elämäni himmein hyppy. Myös ilta kuumilla lähteillä ja bisset kuumassa vesiputouksessa jäi muistoihin.
Sitten vähän etelämpänä oli edessä päivän vaellus Tongariron luonnonpuistossa. Reitin varella on kolme tulivuorta, joista yksi purkautui kuukausi takaperin ja reitin kaikille osuuksille ei päässyt myös parkkipaikkojen määrä oli laskettu 60 autoon. Me tsempattiin mestoille jo ennen kuutta aamulla ja saatiin viimeisten joukossa parkkipaikka hoidettua. Sitten alkoi kiipeäminen ensin 1500 metriin, jossa päätettiin lähteä sivureitille valloittamaan Ngauruhoen 2300 metrin tulivuorta. Homma osoittautuikin vähän haasteellisemmaksi kuin aluksi kelattiin sillä rinne oli erittäin jyrkkä, tuuli ihan hullusti ja muiden kävelijöiden jaloista lähti liikkee kuumottavia kivivyöryjä. Niin siinä sitten kävi, että yksi iso murikka pääsi yllättämään takavasemmalta ja se jyräsi meikäläisen ranteen päältä. Olisi voinut tulla rumaakin jälkeä, mutta nyt selvittiin rikkinäisellä takilla ja verisellä ranteella. Jatkettiin takaiskusta huolimatta hammasta purren melkein huipulle saakka.
Kuumoittavat tulivuoret jäi taakse ja lentävät suomalaiset jatkoivat matkaansa Wellingtoniin, jossa tulikin vietettyä vähän pidempi tovi. Autossa nukkuminen, retkimuonitus ja järvissä peseytyminen on nastaa hommaa, mutta välillä pitää toki ladata akkuja ihmisten ilmoillakin. Wellingtonin yö elämää ja urbaania meininkiä pystyy iloisin mielin suositella vauvasta vaariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti